Kolin alueen tapahtumia

Lähellä Kolia ja vähän kauempanakin

Alkukesän villiyrttikurssi Kestikievari Herranniemessä

Kevät tulee ja villivihannekset valtaavat tienoot! Tervetuloa Herranniemeen tutustumaan villiyrttien innostavaan ja ravintorikkaaseen maailmaan. Inspiroivina ja asiantuntevina matkaoppaina toimivat hortaohjaajat ja luonnontuotelan ammattilaiset Marja ja Mauri Åhlberg Luonto Åhlbergista.

Villiyrttikausi on parhaimmillaan kesäkuun alulla ja Herranniemen alueelta löytyy monenlaisia kasveja, joiden tunnistamiseen ja käyttöön Åhlbergit kurssilaiset johdattavat. Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin villivihanneksiin jo perehtyneille osanottajille - kurssilaisten aikaisemmat kokemukset aihepiiristä kartoitetaan ja otetaan huomioon.

Kurssi sisältää kaksi opintotuokiota: ensimmmäinen lauantai-iltana ja toinen sunnuntai-aamupäivänä. Lisäksi kurssilaiset pääsevät nauttimaan lauantaina hortalla höystetystä iltapalasta rantapaviljongilla elävää tulta ja Pielisen pintaa ihaillen ja saunomaan rantasaunan lempeissä löylyissä itse kerätyistä villiyrteistä valmistettujen jalka- tai kasvohoitojen kera. Sunnuntaina aloitamme aamiaisella, jonka jälkeen koulutus jatkuu ja kurssi päättyy herkuliseen, villiyrteillä rikastettuun lounaaseen.

Kurssin hinta aamiaismajoituksella on 119 € sisältäen opetukset, iltapalan, saunan, majoituksen mukavissa 2 hengen huoneissa, joissa kaikissa oma wc ja suihku, aamiaisen ja lounaan.
1 hengen huonelisä 16 €.
Hinta ilman majoitusta ja aamupalaa 80 €
Pelkät opetukset ilman lounasta, saunaa ja iltapalaa 50 €.

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Herranniemeen reception@herranniemi.com tai 0400 482 949. Ilmoittautumisaika päättyy 20.5, jonka jälkeen laskutamme osallistujilta ennakkomaksuna kurssin opetusosuuden 50 €. Majoitukset ja ruokailut voi maksaa paikan päällä, mutta kerrothan jo ilmoittautuessasi, tarvitsetko majoitusta/osallistutko ruokailuihin. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi ajoissa!

Lisätietoa: www.vuonis.net/kestik/villiyrtti.html

Tietoa kouluttajista:

Marja ja Mauri Åhlbergin innostus villivihannesalalle on kova: He valmistuivat ensimmäisten joukossa Raija ja Jouko Kivimetsän järjestämästä, maamme alan johtavasta hortaohjaajakoulutuksesta vuonna 2016. Tämän päälle Åhlbergit ovat opiskelleet luonnontuotealan ammatitutkintoa ja valmistuvat tästä koulutuksesta keväällä 2017. Takana on myös muun muassa keruutuoteneuvojan pätevyyttä ja monenlaisia villivihanneskursseja niin Suomessa, Kreetalla kuin Floridassakin.

Mauri on Helsingin yliopistosta eläkkeellä oleva biologian ja kestävän kehityksen didaktiikan professori.  Hän on lapsesta alkaen harrastanut kasveja ja tuntee Suomen syötävät kukkakasvit lajilleen. Opastaminen sujuu Maurilta ongelmitta myös englanniksi. Marja on tehnyt elämäntyönsä Juuan kunnanvirastolla toimistoalan tehtävissä ja kiinnostunut luonto-alasta jo vuosia sitten.  Maurin innostuksen myötä hän on suorittanut hortaohajaaja- ja luonnontuotealan ammattitutkinnon lisäksi yrtti- marja ja sienikeruuneuvojan pätevyyden. Tämä leipätyöstään jo eläköitynyt pariskunta haluaa nyt omistautua rakastamalleen villivihannesalalle ja perehdyttää mahdollisimman monia innostavan ja elämää rikastuttavan harrastuksen pariin!

Ajankohdat

  • 03.06.2020-04.06.2020
Kestikievari Herranniemi, Vuonislahdentie 185,81590 Vuonislahti
0400 482 949
reception@herranniemi.com
Hinta: alkaen 50 e
reception@herranniemi.com tai 0400 482 949

Show your Kli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK